Piha

Pihalla sijaitsevat mm. lasten leikkipaikka, matontamppausteline, pyykinkuivausteline sekä kaunis vesiallas.

Vesiallas

Pihassa sijaitseva koristeallas on tarkoitettu vain asukkaiden silmäniloksi. Se ei turvallisuussyistä sovellu kahlaamiseen ja lasten leikkialtaaksi, sillä altaan pohja on hengenvaarallisen liukas (haavereita on jo sattunut). Altaassa ei myöskään ole veden kierrätys- ja puhdistuslaitteita, joten vesi samenee ja limoittuu nopeasti jos siinä leikitään.

1960-luvun alusta peräisin oleva vesiallas on Museoviraston suojelukohde, samoin siihen liittyvät muut sommitelman elementit: puu-, pensas- ja perennaistutukset sekä kiveykset. Myös tästä syystä allasta ei ole tarkoitettu leikkikäyttöön.

Altaan alueella saavat kuitenkin oleskella vapaasti kaikenikäiset asukkaat, kunhan turvallisuudesta ja viihtyisyydestä huolehditaan. Jokainen asukas ja vierailija on vastuussa omien lastensa turvallisuudesta. Talohallitus toivoo asukkaiden valistavan myös lapsiaan ja vieraitaan näistä pelisäännöistä.

Viheralueet

Pihan hoitotöistä vastaa Viherhuolto Antti Hyrske. Vuosiohjelmaan kuuluvat:
Kevät: pensaiden ja puiden talvivaurioiden korjaus, istutusten siistiminen, kalkitus ja lannoitus
Kesä: pensaiden harvennus kukinnan jälkeen, isoimpien rikkakasvien kitkeminen, mullanlisäys ja lannoitus, istutusten siistiminen
Syksy: Kuivien ja vaurioituneiden oksien poisto, puiden kasvunohjausleikkaukset ja tyviversojen poisto, syyslannoitus
Lisäksi viherhuoltoyhtiö vastaa mahdollisista uusista istutuksista ja vihersuunnittelusta.

Kastelu ja nurmikonhoito eivät kuulu viherhuoltosopimukseen. Kastelusta ja nurmikon leikkauksesta vastaa huoltoyhtiö huoltosopimuksen mukaisesti.

Istutukset

Puut

 LajikeKorkeus / m
Määrä / kpl
 Tietoa
 Metsävaahtera (Acer platanoides)  20
 4Syysväri hehkuva oranssi
 Rauduskoivu (Betula pendula) 20 - 25 2"Riippakoivu"
 Helmiorapihlaja (Crataegus mordensis "Toba") 3 - 6
 4Kukkii kesäkuussa, runsaasti kukkiva
 Japaninjalopähkinä (Juglans ailanthifolia) 6- 12
 1Kasvaa 10 m leveäksi, koristeellinen puu.
 Rusokirsikka (Prunus sargentii)  4 - 5
 1Kukkii touko-kesäkuussa vaaleanpunaisin kukin
 Puistolehmus (Tilia x cordata)   11Pitkäikäinen (>250 v) jalopuu, kukkii heinäkuussa vihreänkeltaisin tuoksuvin kukin


Pensaat

 LajikeKorkeus / m
Kukinta-aika
Tietoa
 Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis) 4 toukoValkoinen kukinto, lehdet syksyllä oranssinpunaiset Mustat marjat eivät ole myrkyllisiä
 Loistojasmike (Philadelphus lewisii "Tähtisilmä") 2 - 3
 ?Isokukkainen, tuuhea, miedosti tuoksuva
 Mustialanruusu (Rosa "Minette") 1 - 1,5
 heinäVaaleanroosa kukka, sitruunamainen tuoksu, "perinneruusu"
 Juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia) 1,5 keskikesäPerinteinen piharuusu, kermanvalkoinen kukka
 Koivuangervo (Spiraea betulifolia) 1 kesä-heinäValkoinen puolipallomainen kukinto, lehdet syksyllä oranssinpunaiset
 Virpiangervo (Spiraea chamaedryfolia) 1,5 kesä-heinäValkoinen kukinto, lehdet syksyllä oranssinpunaiset
 Keijuangervo (Spiraea japonica "Little Princess") 0,5 heinä-eloSirokasvuinen, vaaleanpunainen kukinto
 Puistosyreeni (Syringa x hentyi) 2 - 4
 kesä-heinä
Ruusunpunaiset, tuoksuvat kukkatertut
 Pihasyreeni (Syringa vulgaris) 5 - 6
 keskikesäSinivioletit, tuoksuvat kukkatertut
 Isabellansyreeni (Syringa Preston-hybridi "Coral")
   





Comments